Terveyden edistäminen
Terveystarkastukset
Terveystarkastuksia tehdään tietynikäisille naisille ja miehille. Tarkastusten tarkoituksena on havaita ja ennaltaehkäistä terveyshaittoja, jotka voisivat jatkossa aiheuttaa ongelmia. Terveystarkastuksiin kutsutaan kirjeitse ja ne ovat vapaaehtoisia.Terveystarkastukset tehdään terveyskeskuksen neuvolassa sekä Pirttikylän ja Ylimarkun terveysasemilla.
Naisten terveystutkimukset
Kaikki 25-65-vuotiaat naiset kutsutaan papa-kokeisiin viiden vuoden välein. Papa-kokeen avulla voidaan havaita mahdollisen kohdunkaulansyövän esiasteet. Kohdunkaulansyöpä on toiseksi yleisin syöpämuoto naisilla. Sen esiasteet pystytään seulonnan avulla löytämään ja hoitamaan ennen varsinaisen syövän puhkeamista. Osa seulonnassa havaituista muutoksista voi olla täysin vaarattomia ja parantua itsestään.
Papa-koe on emättimestä, kohdunkaulasta ja kohdunkanavasta otettava solunäyte. Näytettä ei oteta kuukautisten aikana.
Papa-seulonnan yhteydessä keskustellaan myös omatoimisesta rintojen tutkimisesta.
45-vuotiaat naiset saavat papa-seulonnan yhteydessä mahdollisuuden tarkastaa lantiopohjan lihastensa toimivuutta. Lantiopohjan lihaksistoa voi vahvistaa säännöllisellä supistusharjoittelulla ja sitä kautta vähentää esim. virtsankarkailun vaaraa.
50-vuotiaiden naisten terveys tutkitaan tarkemmin, mm. veren rasva-arvot ja verensokeri tarkistetaan. Laboratorioon tulee mennä verikokeisiin noin viikkoa ennen terveystarkastusta.
Mammografia
Kaikki naiset kutsutaan kirjeitse ilmaiseen rintasyöpäseulontaan (mammografiaan) ensimmäisen kerran sinä vuonna kun nainen täyttää 50 ja sen jälkeen joka toinen vuosi. Mammografia on Ilmainen 50 – 62-vuotiaille naisille v. 2010. Myös sitä vanhemmat naiset voidaan mahdollisesti kutsua seulontaan, kuitenkin omalla kustannuksella.
Mammografiatutkimus tehdään terveyskeskuksessa.
Miesten terveystutkimukset
40- ja 50-vuotiaat miehet kutsutaan terveystutkimukseen, jossa tarkastetaan mm. veren rasva-arvot ja verensokeri. Tarkastuksessa keskutellaan elämäntavoista ja tietyt mittausarvot tarkastetaan. Laboratorioon tulee mennä verikokeisiin noin viikkoa ennen terveystarkastusta.
Rokotukset
Jos haluaa tulla terveyskeskukseen rokotusta varten, siihen on tilattava aika. Rokotuksia annetaan myös terveysasemilla niiden vastaanottoaikoina.
Ennen ulkomaanmatkaa on syytä ottaa hyvissä ajoin yhteyttä, jos haluaa tietää matkalla mahdollisesti tarvittavista rokotuksista.
Ehkäisyneuvonta
Hormoniehkäisyvälineiden uusien käyttäjien on tilattava aika lääkärille gynekologista tutkimusta varten. Jos lääkäri kirjoittaa reseptin ehkäisypillereille, minipillereille tai Nuva-Ringille, käyttäjällä on oikeus ilmaiseen kolmen kuukauden koepakkaukseen.
Ehkäisyvälineresepti voidaan uusia joka toinen vuosi käymällä terveydenhoitajan vastaanotolla. Lääkärintarkastus on tehtävä joka toinen vuosi, ja silloin on tilattava aika lääkärille. Lääkärintarkastuksen yhteydessä otetaan papa-koe.
Kierukan ehkäisyvälineeksi valitsevan on tilattava aika neuvolaan papa-kokeen ottamista varten ennen kierukan asettamista paikalleen. Mikäli papa-vastaus on normaali tai kun mahdolliset tulehdukset on hoidettu, tilaat ajan lääkärin vastaanotolle kierukan asettamista varten. Myös kierukan vaihto tehdään lääkärin vastaanotolla. Jos papa-koe on otettu yli puoli vuotta ennen kierukan vaihtoa, on ensin tilattava aika neuvolasta uutta papa-koetta varten.
Yhteystiedot
Terveydenhoitajan tavoittaa arkipäivisin klo 10.00-10.30
Puh. 06-2249511/neuvola
